Oletkos kuullut?

Tiistaina 13.7.
 
 
ON ILMOJA PIDELLYT!
 
 
"Huh hellettä", sanoi jänis pakkasella. Vanha sanonta. Mitähän jänis mahtoi eilen vitsailla kun lämpöennätyksiä rikottiin. Puumalassa 33,9. Eikä Punkaharjun rusakolla ollut paljoa Puumalaa viileämpää. Tiedä sitten auttoiko edes pään pistäminen pensaaseen.
Ja tänään on luvassa vielä helteisempää. Lomalaista  naurattaa. Ei ehkä kaikkia heitäkään.
 
Ps. Jos hyviä puolia etsii rusakon kannalta, niin tuskinpa kettukaan jaksaa lähteä jänisjahtiin. Tai voiko sen niin varmasti mennä sanomaan... Jos jänis ei jaksa po

Lauantaina 3. heinäkuuta
 
JO OLI HUISKETTA KALEVAN SOUDUISSA!
 
Sitten viime juhannuksen ei Mannilan rannoilla, Rantakatin liepeillä ole nähty moista vilskettä kuin Kalevan souduissa tänään. Heti aamusta kaikki alkoi: Neljäsataa soutajaa ja osapuilleen neljännestuhatta venettä alkoivat asettua lähtötelineisiin eli tässä tapauksessa veden varaan. Lukumääristä viis, mutta tunnelma oli letkeä. Ja aurinko on harvoin yhtä hyvin onnistunut Suomen kesässä tehtävässään - paistaa mitään peittelemättä. Aamusta vielä senkin jälkeen kun illan lähes se viimeinenkin maailman herkulllisin lettu oli syöty.

Veteen piirtämättömällä viivalla odottivat vuoronperään lähtöään yksinsoutajat, vuorosoutajat ja ensimmäisinä KIRKKOVENEET. Lähtö jo oli komea näky: 14 soutajaa ja perämies, tahtiairopari perämiehen edessä. Perämiehen, joka ohjaa kirkkoveneen turvallisesti koko 50 kilmeterin vesireitin ympäri Punkaharjun Vaahersalon. Perämies, joka myös kirittää niin kuin ennen vanhaan kun mentiin kirkkoon.
Jos todella haluaa tutustua kirkkoveneisiin, voi ottaa selvää kuinka Karun kirkkoveneellä soudettiin joukolla juhannusjuhlille, jossa tuore morsiuspari sytytti Kirkkokalliolla kokon ja soutajilla oli kansallispuvut päällä.
Tiedä hänestä; kovia soutajia olivat varmasti Karun soutajat. Mutta nyt ei ollut juhannus eikä menty kirkkoon. Nyt mentiin lujaa ympäri Vaahersalon. Komia oli näky. Vesi kimmelsi niin, että täytyi vain toivoa, että perämies näki minne mentiin. Joku voisi sanoa, että kokka kohisi - mene ja tiedä. Kaikki veneet tulivat kuitenkin ehjinä maaliin.
 
Palautteesta päätelleen myös ensi kesänä Kalevan soutu soudetaan Punkaharjulla.Kyllä näin on.

Keskiviikkona 23. kesäkuuta
 
 
EI KOVIN MONTA...
 
 
Lasten suusta kuulee totuuden.
 
Osapuilleen viisivuotias pitkästyi Rantakatin pöydässä ja aikansa harkittuaan, jälkiruuan jälkeen suu muikeana, kysyi vakavalla äänellä:
"Isi, montako yötä vielä on nukuttava verhot kii ennen kuin on Juhannus?"
Isi ei kuullut ja poika jatkoi:
"Tai et on ihan oikeesti pimeetä. Kun poltetaan notskia."
 
 

Tiistaina 22. kesäkuuta
 
 KESÄN KUOKKAVIERAAT TULEVAT
 
 Suomen itikkatohtori on lähestulkoon julistanut koko Suomeen itikkahälytyksen. Eikä syyttä. Kevät ja alkukesä antoivat potkua itikoille - lätäköitä riitti. Entä jos tulee lämpimät kelit juuri juhannuksen alla, syöksyvätkö tuoreet itikat juhlakansan kimppuun vähintään yhtä sankoin joukoin. Kyllä. (Tänä tiistaisena aamuna kello kuusi aurinko lämmittää jo uhkaavasti lähes pilvettömältä taivaalta...)
Olipa melkein mitkä kelit hyvänsä, itikat tulevat. Olettehan valmiita.
Kaikilla asioilla tuppaa olemaan myös hyvät puolensa. Itikoilla on kaksi: Vain naarasitikat imevät verta ja Punkaharjun itikat eivät levitä malariaa, johon sentään kuolee kaksi miljoonaa ihmistä vuodessa. Lähinnä Afrikassa.
Toisaalta itikoista saa hyvän puheenaiheen tuntemattomankin kanssa. Läiskimisen ohessa voi yhdessä pohtia: Miksi? Miksi on itikoita. Ja jos haluaa syventää keskustelua, voi kysyä myös: Ja miksi on punkkeja? Ja entäs basillit ylipäätään?
Nautitaan silti kesästä - täytyy muistaa, että lippalakki suojaa miehiä, joilla on kalju keskellä päätä.
 

Maanantaina 21. kesäkuuta 2010
 
 NYT NE ALKAVAT TULLA...
 
Taas huonoja että hyviä uutisia. Aloitetaan hyvistä: Mansikka kukkii myös Itä-Suomessa. Harson alla oikein kunnolla ja muuten vain avomaallakin. Tietää herkkuhetkiä juuri juhannuksen tietämissä. Myös Hepokatin ja Rantakatin jälkiruokalistalla; kuka mansikoista tykkää.
Sitten huono uutinen: Mannilan pihapiirin omenapuu ei ole kukkinut enää aikoihin. Vielä hetki sitten siinä oli varmasti valehtelematta sen tuhat kukkaa, mikä puolestaan tietää hyviä uutisia: ne hedelmät. Sillä mehiläisiäkin nähtiin paikalla.
Sitten toinen hyvä uutinen: Tänään maanantaina 21. kesäkuuta on vuoden pisin päivä Punkaharjulla! Tässä kohtaa itse asiassa pitäisi olla mittumaari eli juhannus, mutta käytännön syistä sitä vietetään muutamaa päivää myöhemmin.
Entä se huono uutinen: päivä alkaa lyhentyä. Ei alkuun kukonaskelin, mutta huomenna päivä on jo aavistuksen lyhyempi vaikkei sitä heti älyä. Juhannusaattona jo minuutin. No, ei masennuta - vielä on kesäpäiviä! Näkee kulkea luonnossa minä vuorokauden hetkenä tahansa. Nautitaan, kun kerran on lupa!

Tapion päivä,.  19 kesäkuuta
 
 
RAPARPERITAIVAS - KUKA TYKKÄÄ
 
Oikea kesä alkaa raparpereistä. Itse asiassa raparperi ottaa joka kesä suorastaan varaslähdön. Muihin lillukanvarsiin verrattuna se on tässä vaiheessa juhannuksen alla rehevimmillään. Eikä tarvitse isompaa hoitoa.
Asioilla on puolensa. Ensin se huono puoli. Raparperissa on paljon oksaalihappoa. Happo ei suuta polta, mutta se syö ihmisestä kalsiumia. Eipä pelotella. Harva meistä syö raakana raparperejä kuin porkkanoita.
Sitten se hyvä puoli. Kalsiumkadolta voi välttyä nauttimalla raparperikiiseli maidon kera. Eivätkä kiisselin makua juuri pahenna tuoreet mansikatkaan. On se vaan hyvää - kuka tykkää.
Mummon tekemää raparperikiisseliä ei voita mikään - muistoissa se vielä paranee vuosi vuodelta. Mannilan juhannushäissä jälkiruokana on nimenomaan Rantakatin kokin raparperikiisseli! Kisasta mummon muistokiisselin ja Rantakatin kiisselin kesken tulee kova.

Blogi, maanantai 10. toukokuuta
 
 
KÄKI KUKKUU TUOLLA!
 
Äitienpäivälounas on nautittu Mannilan notkumattomasta (sen verran on tukeva) seisovasta pöydästä. Viime äitienpäivän tapaan ruokailijoita riitti.
Kyllähän nakit ja muusikin on hyvää, mutta äitienpäivä on vain kerran vuodessa. Mannilan ruokalista oli pitkä ja kattava Ja ruoka:
  - Ruoka oli tosi hyvää! pikkuvieras esitti jyrkän mielipiteensä keittiömestari Eeron antimista.
 
Mutta mikä eilisessä äitienpäivässä erityisesti ilahdutti: Kuulin käen kukkuvan ensimmäisen kerran tänä vuonna. Kukkui peräti kuusi kertaa. Kaikkihan tietävät, että käki kertoo ensimmäisellä kukunnallaan, kuinka monta Onnen vuotta on elämässä jäljellä. Kuusi ei ole paljon. Mutta yksi hyvä puoli tässä oli: joku ventovieras mies seisoi vastarannalla ja kuuli samat kukunnat. Ei ollut sen enempää onnellisia vuosia hänelläkään tiedossa.Vasta jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, jospa käki kukkui hänelle ensimmäisen kerran jo aikaisemmin illalla. No, uskokoon onnenvuodet kuka haluaa. Käellä on geeneissä omat omaa elämäänsä helpottavat tarkoituksensa ja kotkotuksensa.
Sitten käki ilmeisesti sekosi; kukunnalle ei tullut loppua - varmasti jokainen kuuli ensimmäisen kerran jonkun noista kukuntasarjoista. Jos määrä ei riittänyt, voi hyvin huutaa:
  - Kukupas vielä toisen kerran ensimmäisen

Blogi sunnuntai 9. toukokuuta
 
 HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ, LOKKI!
 
 
Kerron yhdestä äitienpäivästä aivan tässä lähipiirissä. Tuossa lahdella. Se näkyy aivan omasta ikkunasta. Hiukan kurkottelemalla: Lokkiäiti hautoo muniaan. Ruohotupsuun ovat pesänsä tehneet. Isälokki nuokkuu lähipuussa.
Hyvää äitienpäivää, kuiskasin aamulla rannalta. Etteivät säiky.
Tulin siinä sateessa seisoessani miettineeksi, että kai tuo lokki on jo äiti. Munien määrästä pesässä en tiedä, mutta pakkohan se on olla jo äiti tai ainakin lintuemo. Ja ainakin sitten kun poikaset kuoriutuvat. Sen verran vanha lokki, että ainakin viime kesältä äiti, laskeskelin itsekseni.
Toisaalta: kaikista munista ei kuoriudu poikasia. Siihen malliin saalistajia liikkuu ilmoissa. Lokki on aika turvassa muninensa suuren kokonsa ansiosta. Kun vain jompi kumpi maltaa istua pesässä. Isälokki ei ainakaan puunsa latvasta livohkaan lähde, tuli kuka tuli munavarkaisiin. Miten lie pikkulintujen kanssa; kuka niitä äitejä puolustaa...Käkikö?
Siinä se istuu nytkin sateessa hautomassa. Äitilokki. Hyvää äitienpäivää sinulle. Niin kuin kaikille eläinäideille ja tietysti kaikille ihmisÄIDEILLE!.

blogi tiistai 7. toukokuuta
 
ÖLJYTTÖMILLÄ RANNOILLA
 
Nyt kun Mannilan Vaaherlahti on jäistä vapaa, eikä öljyä näy näillä rannoilla, on hyvä jatkaa kertomusta siitä mihin viimeksi jäätiin:
 
Tuntuu tosi oudolta katsella Järvisen pariskuntaa talon seinustalla - siis suksiparia. Ja pulkat pitäisi korjata talteen. Pitäisi tervata vanha vene. Kehdata kaaputtaa ja raaputtaa nurmikoita. Pitäisi muistaa mihin tuli syksyllä laitettua rantasaunan avain. Ja veneen tappi...
 
Heti kun älyää katsoa oikeaan paikkaan: eli rantasaunan oven lukkoa, huomaa, että tuohonhan se jäi myöhään syksyllä. Ja tappikin on valmiina odottamassa, kun älyää kurkistaa reiän kohdalta veneen alle - tappi tukkii: ei näy hiekkarantaa.
 
Ja sammakot valmistelevat kiivaasti omia kurnutuksiaansa! Linnuista puhumattakaan.
 
 Blogi 14. huhtikuuta, keskiviikkona.

 JOKA VUOSI SAMA RUMBA!

 Niin se vain on - sama rumba, tai ainakin melkein. Tänään puolessa välin huhtikuuta ihme on jälleen tapahtunut. Mutta näin nopsaan ei lumi ole kaikonnut ihan miesmuistiin. Oikein kuuli kuinka vesi suhisi taivaalle – ei valunut järviin.

Linnut pitävät vallan mahtavaa mekkalaa heti aamusta. Varsinkin jos aurinko pysyy tehtäviensä tasalla. Tikka hakkaa kuin pelkäisi kaikkien puiden katoavan Suomen kamaralta.

Muistatteko Päntän äijän Pentti Haanpään novellista. Kaikki sen kylällä tiesivät... Vähän niin kuin Kummeleissa se pitkäleukainen kaveri – kohta napsahtaa. Tapaturma-altis, kuten nykyisin sanottaisiin.

Päntän äijä oli heikkona kevätjäihin. Joka kevät se noukittiin jäistä. Ukon oli kertakaikkiaan pakko mennä heikoille jäille.

Nyt voin ilokseni kertoa, jos paikallinen Päntän äijä aikoo vielä kevätjäille: Pakkaa kiirettä! Ellei suorastaan ole jo myöhäistä...

pääsiäisen jälkeinen tiistai

 HYVÄT KELIT OLI JA MENI!

 Pääsiäinen on ohi. Jännetuppitulehduksen takia kuittaan menneen pääsiäisen näin lyhykäisesti: Lähdin vetämään pitkäperjantaina hiihtoporukkaa Vaahersalon saaren ympäryshiihdolle. Keli oli loistava. Ajattelin, että kun on pitkäperjantai, ennnätämme hiihtää valoisan aikaan saaren ympäri. Ajatusharha.

Sukset jouduttiin jättämään saaren eteläpäähän. Onneksi oli tutulla mökillä vieraita.

Sunnuntai 28. maaliskuuta

 ETEEN VAI TAAKSE PÄIN

 Aikamoisen sotkun aiheutti kesäaikaan siirtyminen. Mannilassa. Vieraittemme lapsille oli kerrottu, että nyt siirrytään sitten ensi yönä kesäaikaan. Kelloja siirretään tunti eteenpäin.

Miksi? Lapset ihmettelivät kunnes nuorimmalle selvitettiin, että vain viisareita, ei kelloja.

Vieraat saunoivat ja nauttivat elämästä Punkaharjun hiljaisuudessa. Lapset olivat pötkähtäneet mukamas jo nukumaan. Lopulta me kaikki pötkähdimme.

Heräsin aamulla niin kuin lähes tulkoon ennenkin. Siirsin kellot kesäaikaan ja olin itsekin yllättynyt kuinka synkkää oli ulkona. No, kesäaika ei tarkoita sitä että päivä siitä valkenisi. Lumi ainakin suli.

Vieraat heräilivät. Olivat vähän huolissaan, kai ehditään junalle. Ai, niin. Kesäaika. Syödään nyt rauhassa, lapset.

Kaikki olivat vähän unisia, kunnes viisivuotias Johan kertoi laittaneensa yöllä kaikki kellot kesäaikaan. Kahteen kertaan.

Kysymys kuuluu: Ehtikö perhe junalle? Vai viettikö vielä yhden lomapäivän Maatilamatkailu Mannilassa.

MUSTA LAVERTELIJA TULI!

 Joskus joutuu ihmettelemään tiedonvälityksen nopeutta. Juuri kun eilen luin valtakunnan lehdestä, että Tsunk Tsunk, Sriih ja Pint pint pint! On palannut etelästä. Siinä se istui puussa ja söi ties mitä.

Vastasin sille jostakin oppimani: Äks, töks töks. En nyt muista, mikä lintu niin sanoo, mutta ainakin Tsunk tsunk Shriih loppui kuin seinään ja mustarastas nousi lentoon.

Kyllä, mustarastas on ilmaantunut maisemiin. Eikä ihme. Mikään maahanmuuttaja se ei varsinaisesti keltanokkineen ole. Vaikka onkin Ruotsin kansallislintu.

Osaavaa väkeä tarvitaan lähes joka oksalle myös Mannilassa. Laulajana ei ole kummoinen, mutta roteva noin olomudoltaan. Ilo silmälle.

Tarkoitukseni ei ollut peloitella tulijaa äks-tökseillä, vaan suorastaan toivottaa tuomaan kevät tullessaan. Toisaalta mustarastaat eivät välttämättä muuta talveksi mihinkään. Se sietää hyvin pakkasta. Vaikka olivatkin ennen viime sotia ihan oikeita muuttolintuja.

Tervetuloa vaan; kyllä tänne useampikin hiilenmusta rastas mahtuu tsunkuttelemaan.

Blogi 22. maaliskuuta, maanantai

 VIHTORIN VESIPÄIVÄ

 Tänään kaikki Vihtorit ympäri maailman viettävät kansainvälistä vesipäivää. Joka maassa on omat vihtorinsa tänäkin maanantaina. Useimmat vihtorit viettävät vesipäivää niukkudessa, sillä vihtoreiden vaimot joutuvat kantamaan kaiken veden kilometrienkin päästä. Kun puhutaan janoisista puhutaan jo miljardeista ihmisistä.

Toiset vihtorit törsäävät vettä minkä ennättävät. Maailmassa mikään ei mene tasan.

Tänään Suomessa vietetään kansallista jätevesipäivää – tyypillistä suomalaista ajattelua.

 Täällä Punkaharjulla vesi on lähes aina mielessä. Varsinkin kesäisin. Sitä kun on joka puolella mielin määrin – ehkä joitakin kaivoja lukuunottamatta. Mutta en muista nähneeni elämässäni ainuttakaan janon tuupertamaa tien varsilla. Pikemminkin päin vastoin.

 Kerron yhden tapauksen muutama kesä sitten: Soutelimme Pihlajavedellä vierasmaalaisten kanssa. Kesäpäivä oli kuuma. Perhe oli varannut muovipulloittain ostosvettä. Hikihän siinä tuli. Ja jano.

Vesipullo kiersi porukassa ja irvisteltiin. Minullekin tarjottiin; tiesin miltä lämmin muovivesi maistuu -  koukkasin kauhan veneen pohjalta, kurotin laidan yli ja nappasin raikasta kylmää Pinlajaveden selkävettä. Nam. Harjun toisellla puolen, Puruvedellä, vesi olisi ollut yhtä maukasta ja paljon kirkkaampaa, lähes lähdevettä. Hiekkakerroksen läpi suodattunutta.

Että sellaista se on elämä täällä yltäkylläisyydessä.

Blogi  19. maaliskuuta perjantaina

 HUOMENNA SE ON MANNILASSA!

 Näin Talitintin. Ja mikä parasta: se näki minut!

Kuin merkkinä tasa-arvon päivästä. Nostimme lipputangon salkoineen. Kissa oli yöllä kaatanut piirongin päälle. Sillä tänään on Mina Canthin päivä ja samalla tasa-arvon päivä. Ja sataa lunta.

Kaikkien ei tarvitse lukea Minnan kirjoja. Riittää kun tietää, että hän oli ihminen jos kuka. Nainen, joka tiesi mitä teki. Tasa-arvo ei ollut hänelle pelkkä monen lapsen yksinhuoltajan äitienpäivän ruusu.

Mutta huomenna on toinen koko Suomea koskeva tasa-arvon päivä:

Jo äitini sanoi, ettei pidä paikkansa, mitä jo isäni sanoi: Jos ei ole heilaa helluntaina, niin on huomenna sama valo kaikilla. Tasapäisesti. Ainakin Suomessa. Kiitos minnacanthienkin. Huomenna on kevätpäiväntasaus – ollaan siis sujut! Yö ja päivä.

Blogi maaliskuu 18. torstai

 TIKKA HAKKAA JO!

 Taas on hyviä uutisia Mannilasta. Tänään torstaina vielä heräsin ja nousin ylös ennen aurinkoa! Joka mokoma kuitenkin parantaa kuin sika juoksuaan: nousi ylös 7.41. Minä sentään nousin jo viiden jälkeen ja eikä taivaanranta ollut enää musta – oli tummansininen.

Varsinainen taivaallinen tapahtumapäivä on kuitenkin tuleva perjantai. Palataan siihen myöhemmin.

Mannilasta kuuluu pelkkää hyvää. Enkä puhu pelkästään rantasaunan laajennuksista tai uudesta majoitustalosta. Tarkoitan hyvän kuulumisilla sitä, että tikka on palannut maisemiin. Hyvissä ajoin auringon noustua se aloittaa rytmikkään naputuksensa, jossa hyväkorvainen voi kuulla rytmissä Vesa Matti Loirin kappaleen Hyvää puuta. Tai ainakin viime kesänä kuulin kun tikka otti toukkien poiston urakakseen pihakoivussa. Ihmiset eivät haitanneet – tikka vaan hakkasi.

Hyvää puuta tosiaan. Kesän hakkaamisen jälkeen pihakoivu oli hyvää puuta, lähes ilman suojaavaa tuohikerrosta. Eikun saunanuuniin klapeina. Vieläkin on muutama kalikka sitä hyvää puuta jäljellä.

Nyt alamme jännittää, minkä koivun tikka tänä vuonna ottaa asiakseen määrätä saunapuiksi. Päätä sillä ei ainakaan tunnu pakottavan; melkomoinen on täristys. Kukko ja tikka ovat herätyskelloina päteviä sillä erotuksella, että kukko kiekuu mitä kiekuu, mutta tikka jatkaa, pitää taukoa ja jatkaa ja jatkaa – vaikka kuinka olisit jo hereillä. Herättää päivällä ja herättää kesäyönäkin.

Blogi 17. keskiviikko

 ILVESTIEDOTUS!

 Ilves on metsiemme kaunein kissaeläin. Syksyisin se ei ole ainoa kissaeläin pahakiitos niitten hulttioitten, jotka jättävät jälkeensä kesäkissoja. Joka tapauksessa ilves on metsiemme kaunein läpi talven selviävä kissaeläin.

Latinaksi sanottuna Lynx lynx. Eikä tuo nimi tule äänestä, joka lähtee ilveksen polvista kun se kotikissan tavoin vaanii saalista, ja loikkaa! Hiirelle tai jänikselle käy yleensä huonosti. Yksi puraisu riittää. Ilves ei ole julma eikä pelkästään söpö. Sillä vain ei ole mahdollisuutta käydä kaupan lihatiskillä.

Tämän vuoden alussa ilves on nähty myös nelisenkymmentä kilometriä Punkaharjulta, Savonlinnassa. Ilvekselle irrallaan kipittävä pikkukoira ei juuri poikkea jäniksestä. Jos vielä ilves on jotenkin sairas, niin sen näköä voi haitata nälkä. Kun petoeläimellä on tosi nälkä, se käy vaikka norsun kimppuun. Noin leikillisesti sanottuna. Ihmisen kimppuun ilves ei käy. Eiväthän ihmisetkään syö ihmisiä. Syynä täytyy olla lihan paha maku.

Vastaantulevan ilveksen erottaa naapurin kissasta sen tupsukorvista. Ja on melko varmaa, että ilveksen erottaa parhaiten töpöhännästä, jonka ihminen vain saa nähdäkseen – kuin pakoauton perävalot.

Ensi kesänäkään ei päästä Maatilamatkailu Mannilan luontopolulla tutustumaan elävään ilvekseen, mutta jotakin on luvassa. Se nähdään ensi kesänä.

Maaliskuun ilvestiedote: Ei näköhavaintoja Punkaharjun Vaahersalossa.

blogi 12 tiistai 16.3.2010
 
 KARHUTIEDOTUS
 
Korkeasaaren karhuperhe on jo kuulemma noussut talviuniltaan. Aivan tuossa maaliskuun alussa. Pohjoisen karhut nukkuvat vielä täyttä päätä.
Lähes kaikki suomalaiset tunnistavat karhun, jos se sattuu marjamatkalla tulemaan polulla vastaan. Onhan karhu, ruskea maakarhu nimenomaan, Suomen kansalliseläin. Tai jos ei tunnista voi olla myöhäistä opetella tunnistamaan. Tosin karhuhan se on hän, joka useimmiten väistää. Jos ihminen ei törmäile esimerkiksi pentujen ja emon väliin.
Aivan hiljattain suomalaissyntyperäinen, nykyään Sveitsin kansalainen käytti voimiaan sveitsiläismieheen, joka teki niin viisaan tempun, että hyppäsi karhujen aitaukseen. Korkeasaaressa syntynyt ja sittemmin sveitsiläistynyt Finn-karhu puolestaan teki vain sen mitä karhun pitääkin: karhun tontille ei hypitä.
Punkaharjun karhut eivät ole vielä heränneet jaloittelemaan, oikomaan puutuneita jäseniään, siitä yksinkertaisesta syystä, ettei Punkaharjulla ole karhuja. Harvoin tulee ajatelleeksi miten turvallista on suomalaismetsissä. Itikat ovat vaarallisimmasta päästä. Eivätkä itikatkaan ole niin isoja kuin Lapissa. Punkkeja on, mutta nekin ovat vaarattomampia kuin Länsi-Suomessa.
Mannilaan ensi kesäksi suunnitteilla oleva luontopolku kertoo varmaan myös muurahaisista, jotka nekään eivät ole todella vaarallisia. Paitsi kusiaiset. Niin no, jos ei istu tuntikausiksi kekomuurahaisen pesään vaan kävelee rivakasti ohi...Tai jos välttämättä haluaa Guinnesin Ennätysten kirjaan, niin siitä vaan. Nykyinen ennätys lienee kaksi tuntia ja kymmenen minuttia. Jos haluat ärsyttää nykyistä tittelin haltijaa, istu vaikkapa sekunti yli. Kiusa se on pienikin kiusa.
Karhun pesässä istuminen onkin jo sitten kovempi juttu.

Blogi 11. maanantai

KYYTIEDOTUS!

Kesää ja lomalaisia odotellessa luin A. Suphinovsckin kirjaa Miten rakastan muita.

Hän ei puhu lainkaan ihmisistä vaan jättää kaksijalkaiset väliin. Hän saloittaa myrkkykäärmeistä, joita Suomessa on helppo rakastaa. Hänen neuvonsa on hyvin yksinkertainen:

”Älä polje myrkkykäärmeiden päälle!”

Paras tapa lomailla myrkkykäärmeiden puremitta on tulla Maatilamatkailun kesään lomaa viettämään. Suomessa on ainoastaan yksi myrkyllinen käärme, KYY.

Kyykäärmeiden  kanssa on sovittu, että heitä ei tapeta, eivätkä he tule Mannilan maille. Takuuvarma juttu paljasjalkaisille lapsille.

Rantakäärmeiden ja vaskitsoiden kanssa on sovittu, etteivät ole myrkyllisiä. Vaskitsa ei ole edes käärme – luikertelee muuten vaan.

Scsss Mauku